HISSUN KISSUN

Niin. Sankoin joukoin saavuimme päämajalle, jossa iso pomo meitä jo vartoili. Ensin tervehdimme siinä vartinpäivät ja sen jälkeen istuimme alas. Silmät auki ja kukka rintalävessä. Rohkeat hienot sotilaat monikossa. Raukeasti ISO pomo kaappasi pienimmän meistä syliinsä ja tallusti onnettoman päälle sanaryöpyllään: “Pyöryläinen”

Oli paljon kiireellisiä seikkoja tutkittavana ettei aikaa ollut haihartuksiin. Kartta oli pöydällä. Vihollisten sotajoukot muonavarastoineen lähentyivät idistä ja länsistä meille olisi tulossa amerikkaisilla varmistettu Ranska. Iso pomo oli syvästi harmissaan ja kävi polvilleen uupumuksesta. Kaikkia askarulletti se tosiseikka, että ratkaisu oli lähempänä kuin koskaan. Ratkaisussa tai oikeammin -suissa vain ei ollut mitään helpotusta. Iso pomo meni myöhemmin illalla nukkumaan kellariin ja teki lopun ensin koirastaan.

Paarpurikoneella pääsimme luikkimaan läpi pommisuojan, jota ympäröivät vartijat hetken katselivat ilmeissään monia. Niissä oli vielä mustetta kaikkien tekojemme jäljiltä. Vartijatyöt. Olin aikeissa kirjoittaa vielä kotiin. Iskujoukkomme kompania ja pataljoona, olympianimme harveni rivi riviltä ja pian meitä oli enää 4 + 2. Savustimme nekin lopulta ja harvensimme itseemme. Näimme muutaman rusakon, mutta emme saaneet niitä kiinni paljonkaan.

Ei mennyt kauaakaan kun tämä kaikki oli ohi kymmenen vuoden päästä. Uusi maa kasvoi poljetun tilalle ja uusi viljasäilö täyttyi uusilla leipomuksilla niistä. Lapset saivat uudet äidit ja isät ja vanhuksetkin menestyivät. Iso Pomo on myöhemmin käynyt kylässä meillä kotona, mutta hän ei ole enää entisensä virkainen. “Hänen lyhtynsä meni jo”, sanovat jotkut puolissaan. “Pidemmillä askelilla hän olisi jo kuollut”, toiset taas ilkkasivat. Iso pomo on kuitenkin yrittänyt, mutta ei hänelle tulla antamaan tilaisuutta. Joku toinen tekee samat virheet hänen puolestaan ja silloin minä seison hänen rinnassa hamaan asti. Me emme tule luovuttamaan koskaan emmekä ikinä anna periksi.